Agilityohjaajan testit – paljon fysiikkaa, mutta lopulta ”pää ratkaisee”!

Citius, AGILITIUS, Fortius –valmennustiimi on analysoinut tarkkaan agilitysuoritusta ja poiminut kuntoremontin testeihin eniten lopputulokseen (= koira & ohjaaja tehokas yhteistyö) vaikuttavia ominaisuuksia. Listaan kuuluu paljon fyysisiä ominaisuuksia, joista on hyötyä ohjaajalle: 1) Räjähtävä voima ja kiihtyvyys 2) Lähtönopeus, maksiminopeus ja nopeuskestävyys 3) Jarruttaminen, käännökset ja kiihdytykset. Lisäksi tarvitaan teknistä taitoa ja kykyä havainnoida useita asioita yhtä aikaa, erityisesti koiran liikettä ja radalla olevia esteitä.

Mistään yllämainituista ominaisuuksista ei ole kuitenkaan juuri mitään hyötyä, jos ohjaajan ”pää ei ole mukana suorituksessa”. Siksi Citius, AGILITIUS, Fortius –tiimi yhdistää niin harjoitteluissa kuin testeissäkin systemaattisesti eri tapoja harjoitella ”AIVOTYÖTÄ JA NOPEAA PÄÄTÖKSENTEKOA” suorituksen aikana. Testeissä tämä viedään äärimmilleen testaamalla näitä ominaisuuksia väsyneenä ja vahvasti maitohapoilla. Taisi olla ensimmäinen kerta Janne Karstusen pitkällä agilityuralla, että agilityohjaajan maitohappotestissä täytyy käyttää silmälaseja ;-)

Citius, AGILITIUS, Fortius –testiryhmän kokemuksista tarttui muutama pätkä myös videolle.

Viikon agilityharjoitus 49/2023

Yhteistyö koiran kanssa on koiraurheilussa kaiken A ja O. Agilityssa luottamus ja ymmärrys ohjaajan ja koiran välillä on äärimmäisen tärkeää, jotta ratojen sujuva suorittaminen on mahdollista. Tällä viikolla keskitymme erityisesti koirakoiden yhteistyöhön, ja viikon harjoitteissa teemana ovatkin ohjaajan oikeiden sijaintien löytyminen, hyvät ohjausvalinnat ja sujuvat linjat sekä tarkastelu miten omaa ohjausta voisi vieläkin enemmän koiralleen selkiyttää. Treeni-iloa!

Viikon agilityharjoitus 48/2023

Tämän viikon harjoitteisiin muutama idea on otettu tuomari Marko Mäkelän radalta. Pääteemana ovat putkikontrolli, koiran itsenäinen suorittaminen mm. takaakierroissa ja inneissä, sekä yleensäkin tehtäviin sitoutuminen ohjaajan liikehäiriöstä huolimatta. Treeni-iloa!

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu