Viikon agilityharjoitus 07/2025
Viikon harjoitteissa pääpaino on koiran este- ja ohjaajafokuksessa, sekä niiden vaihtelussa. Treeni-iloa!
Mikä näistä lajeista on sinun juttusi: AGILITY, HOOPERS vai RALLY-TOKO? Tervetuloa tutustumaan uusiin kursseihimme, jotka alkavat helmikuun viimeisellä viikolla :)
Tämän viikon blogissamme on tuttuun tapaan pohdintaa agilityn tärkeisiin aiheisiin!
Tekniikkakentän harjoitteet valmentajamme julkaisevat Facebook-heimossamme.
Viime viikon kirjoituksemme erilaisten juorujen, puheiden ja vihjailujen osalta poiki viikon aikana runsaasti palautetta. Moni koki kannanottomme rohkeaksi ja jopa riskaabeliksi. Hienoa on, että kaikki saamamme palaute oli positiivista. Lisäksi palaute tuli suurelta osin henkilökohtaisesti, saimme vain pari nimetöntä kommenttia. Nekin varsin ymmärrettäviä, sillä aihepiiri vaikuttaa olevan useimpien mielestä arkaluontoinen.
Agilitymaailma tarvitsee esikuvia. Uskomme, että teot merkitsevät enemmän kuin tyhjänä koliseva puhe. Tulokset toimivat näyttöinä. Omien arvojen mukaisesti toimimalla on rehellinen itselleen ja ympäristölleen. Positiivisuus ja avoimuus tuottavat pitkässä juoksussa hyvää kaikille. Kun kunnioittaa itseä ja muita sekä on arvoilleen uskollinen, voi kulkea pää pystyssä.
Siksi aiomme jatkossakin olla edelläkävijänä edistämässä avoimuutta, rehellisyyttä, harrastajien keskinäistä kunnioitusta ja koirien hyvinvointia.
Valmentajamme Teemu Linna piti kenties maailman ensimmäinen pelkästään rytmitykseen liittyvän agilityluennon perjantai-iltana. Masalan Nissnikun yläkoulun luokkaan oli kokoontunut innokas ja aktiivinen joukko kuuntelemaan luentoa rytmittämisestä ja agilityohjauksen perusteista. Aihepiiri koluttiin huolellisesti läpi, jonka perään ohjauksen perusteisiinja rytmittämiseen liittyviä yksityiskohtia analysoitiin videoitujen suoritusten perusteella.
Sekä luennon herättämän kiinnostuksen että luennon pohjalta käydyn keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että rytmittämisen ja sen merkityksen hyvän agilitysuorituksen taustalla keräämä huomio ja saama tietoisuus lisääntyvät jatkuvasti. Kiinnostus on vahvassa nosteessa, jonka vuoksi NAS-valmentajistamme Satu Sinisalo, Liisa Summanen ja Tiia Söderholm ovat perehtymässä rytmittämiseen ja opiskelemassa sen asiantuntijavalmentajiksi.
Viikonloppuna oli NAS Team-valmennusryhmän 5. leiri. Valmennus on harrastusurallaan kokonaisvaltaista tasonnostoa tavoitteleville kilpailijoille suunnattu kokonaisuus, jonka sisältö painottuu koiran ja ohjaajan kokonaisvaltaiseen kehittymiseen. Valmennuksen alkuosassa on painotettu agilityssa tarvittavien osaamisalueiden hiomisen merkitystä. Leireillä järjestetään yksilöllisesti kohdennettuja klinikoita, joissa on tarjolla operantin ehdollistamisen lisäksi mm. yksittäisten esteiden osaamisen parantamista, hyppytekniikkaa ja kehonhallintaa. Osaamista ja tietotaitoa kehitetään käytännön harjoitteiden lisäksi eri aiheista pidettävillä teorialuennoilla, harjoitustehtävillä ja tarpeen mukaan räätälöitävillä kotiläksyillä.
Nyt peruskuntokausi alkaa olla hiljalleen lopuillaan, ja valmennuksen painopiste alkaa siirtyä osallistujien henkilökohtaisen ohjausidentiteetin vahvistamiseen, enemmän agilityn rata- ja kilpailusuoritusten hiomiseen ja niin teoriassa kuin käytännössä opittujen taitojen hyödyntämiseen erilaisilla radoilla. Klinikkavalmennusten painopiste väistyy hieman agilityn rataharjoitteiden lisääntyessä. Mutta eivät osa-alueklinikat missään tapauksessa poistu kokonaan, niillä on ratkaiseva merkitys huippusuoritusten rakentamisessa koko koirakon harrastusuran ajan.
Yhtenä tämän vuoden valmennusryhmien uutuutena on ollut asiantuntijavalmentajat eri osa-alueille. Se on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ratkaisuksi. Samalla kun agilityn vastuuvalmentajien näkemykset laadukkasta agilitysuorituksesta ja käytettävistä positiiviseen vahvistamiseen perustuvista valmennusmenetelmistä ovat yhtenevät, puhaltaa koko valmennusjoukkue erinomaisesti yhteen hiileen. Tuloksena on ainutlaatuinen valmennuskokonaisuus, erinomainen yhteishenki, kannustava treeni-ilmapiiri ja tietenkin toinen toistaan upeampia kehitystarinoita. NAS-tiimiläisistä kuullaan vielä tulevina vuosina kilpakentillä!
Agilityyn valmistavat taidot-kurssilla keskitytään pitämään hauskaa koirien kanssa ja opettamaan leikkimisen ja positiivisen vahvistamisen kautta harrastuskoiran vaatimia taitoja.
Kurssilla keskitytään ohjaajan ja koiran välisen hyvän yhteistyön rakentamiseen erilaisilla harjoituksilla ja positiivisella meiningillä. Kurssilla mm. leikittiin ja opetettiin koirille paljon erilaisia temppuja. Temppujen avulla vahvistetaan tulevia eri harrastuksissa tarvittavia taitoja. Harjoituksissa ovat mukana mm. häkkiin rauhoittuminen, odottamisen harjoittelu, häiriönalaisena tekemistä, ajattelun taitoja, tasapainoilua ja kehonhallintaa. Jokainen harjoitus sovitetaan aina kunkin yksilön osaamis- ja kehitystason mukaan, joten kurssi sopii kaiken ikäisille ja tasoisille koirakoille aina pennuista vaariin asti!
Oheisen videon kurssin viimeiseltä valmennuskerralta on koonnut kurssin osallistuja Teija Sonni. Videolla sydämiä valloittaa Piika, joka on rodultaan pyreneidenpaimenkoira. Kurssin valmentajina toimivat tällä kertaa Mariel Alin ja Mari Mäkelä. Ainutlaatuinen Agilityyn valmistavat taidot on ollut kurssitarjonnassamme yli 3 vuotta, ja siitä onkin muodostunut monelle harrastuskoiralle menestyksekkään harrastusuran alkuun saattama peruskurssi.
Vielä pari ehtii parantamaan kisaamita 6.2. kilpailuharjoituksiin! Ja jos toimit oikein nopeasti, ehdit vielä mukaan Leena Inkilän loistaville pujottelu- ja kontaktiluennoille!
Kuntovalmennuksen spesialisti Panu Erola on haastatellut Kuntoremontin osallistujia tämän viikon blogikirjoitukseen. Tällaista uraauurtavaa valmennusta järjestettäessä on aina ilo lukea näin positiivisia onnistumisen kokemuksia asiakkailta! Kaksi tositarinaa kuntoremontista: “Kivut ovat poistuneet, agiradalla ehtii ja treenaamisesta on tullut hauskaa”.
Panu Erola on suoraviivaisten, yksinkertaisten ja helposti toteutettavien valmennustapojen kehittäjä. Hänellä on yli 20-vuoden kokemus valmentamisesta sekä urheilussa (yleisurheilu, agility) että yritysmaailmassa (Sales Energy Consulting, Mainidea). Panun koulutustausta on kaupallinen (Master of Business, Australia) ja hän on suorittanut yleisurheilun A-valmentajatutkinnon. Panun meriittejä ovat mm. 10-ottelun SM-pronssimitali, OLL painonnoston suomenmestaruus ja Agilityn SM-11. sija. Kuntoremontissa Panu toimii erityisesti lajinomaisen voima- ja kuntoharjoittelun asiantuntijana.
Jos et ole vielä kuulu Facebook-heimoomme, niin mikset liittyisi iloisen mielen ryhmäämme saman tien? Liittyminen on ilmaista, vapaaehtoista, eikä sido sinua mihinkään!
Niinu Agility Sport on Facebook-sivun lisäksi myös Instagramissa tunnuksella @niinuofficial ja Twitterissä ja tunnuksella @NiinuAgility. Seuraa meitä, niin kuulet uusimmat uutiset ensimmäisenä!
Lähiaikojen valmennustarjontaamme voit tutustua osoitteessa https://www.niinuagilitysport.com/tulevat-kurssit/.
Jos haluat saada tietoa ensimmäisten joukossa uusista kursseistamme, niin jätä yhteystietosi meille tällä lomakkeella.
Ansaputkia ja muutenkin saa olla tarkkaavaisena!
Jos haluat tulostaa radan, kannattaa se printata PDF-muodossa.
Hypyltä kahdeksan on lähdettävä reippaasti ja ajoissa liikkeelle, jotta ehtii juosta hypyn yhdeksän "päälle", kuvassa siis yläkautta, ja työntämään koiran takaakiertoon esteelle 10.
Estevälissä 20-22 ennakointi, eli oikea-aikaisten ja oikeanlaisten ohjausvihjeiden antaminen on jälleen tärkeää. Koiran laskeutuessa esteeltä 21 kannattaa olla tarkkana ja katsoa mihin koiran kirsu näyttää. Mikäli koiran kirsu on kohti ansaputkea 11, ja ohjaaja lähtee väärään aikaan liikkelle, saattaa koira karata väärälle esteelle. Odota siis, että koiran katse on kääntynyt kohti keinua ennen kuin lähdet liikkeelle ja kiihdyttämään omaa vauhtiasi.
Hyvällä fiiliksellä uuteen viikkoon! Vallan mukavia treenejä!
Teemu ja Niinu & NAS valmentajat
Viikon harjoitteissa pääpaino on koiran este- ja ohjaajafokuksessa, sekä niiden vaihtelussa. Treeni-iloa!
Pitkät estevälit sekä jouhevat linjat, unohtamatta erilaisia tehtäviä matkalla - niistä on koostettu tämän viikon harjoitteet. Treeni-iloa!
Tällä viikolla haastetaan mm. koirien keppiosaamista sekä kontaktien itsenäisyyttä. Treeni-iloa!