Viikon 06/2016 virallinen agilityharjoitus: agilityyn syttyneet, kisatreenit, NAS pilotti, uudet kurssit

Tämän viikon blogissamme on tuttuun tapaan pohdintaa agilityn tärkeisiin aiheisiin!

Tekniikkakentän harjoitteet valmentajamme julkaisevat Facebook-heimossamme.



Aksaan syttyneet

Törmäsimme eilen mielenkiintoiseen ja ajatuksia herättäneeseen kirjoitukseen "Aksaan syttyneet". Blogin kirjoittaja Katja Ojansivu antoi meille ystävällisesti luvan linkittää hänen bloginsa tähän artikkeliin. Jos et ole vielä lukenut blogikirjoitusta, niin suosittelemme vilpittömästi tekemään niin. Teemun Facebook-seinällä on käyty aihepiiriin liittyen hyvää debattia. On kyllä kerrassaan upeaa, että Suomessa voidaan käydä avointa keskustelua ja ajatustenvaihtoa omalla nimellä. Kaikki ajatukset paranevat sivistyneessä, toisia kunnioittavassa, hyvin argumentoidussa ja osallistujia arvostavassa ympäristössä.


Katjan tekstiin liittyen muistuu mieleen muutamia aiempia blogikirjoituksiamme. Satu Sinisalo kirjoitti agilityn perusohjauksesta ja niihin liittyvistä perusohjaustekniikoista sekä niiden tarpeellisuudesta viime syksynä. Toinen päävalmentajamme Teemu Linna on kirjoittanut artikkeleita rytmityksen ja perusohjauksen merkityksestä, viimeisin joulukuussa. Lisäksi aihetta on sivuttu useita kertoja viikkoratojemme julkaisun yhteydessä (esim. kirjoitus rytmittämisestä ja perusohjauksesta ja kirjoitus treenaamisen määrästä). NAS-team ja NAS-edistyneimpien pilotin valmennuskokonaisuuksiin otettiin perusasioiden kuntoon laittaminen yhdeksi kantavaksi teemaksi.


NAS Pilotti-valmennusryhmä

NAS pilotti-valmennusryhmän 5. leiri oli sunnuntaina. Pilotti on jatkokoulutus harrastusurallaan kokonaisvaltaista tasonnostoa tavoitteleville kilpailijoille. Sen sisältö jatkaa ohjaajan psyykeen ja muun osaamisen siitä, mihin viime kaudella jäätiin. Mukaan on otettu täysin uusia osa-alueita koiran ja ohjaajan kokonaisvaltaiseksi kehittymiseksi. Valmennuskauden alkupuoliskolla on painotettu agilityssa tarvittavaa perusosaamista. Leireillä järjestetään yksilöllisesti kohdennettuja klinikoita, joissa on tarjolla operantin ehdollistamisen lisäksi mm. yksittäisten esteiden osaamisen parantamista, hyppytekniikkaa ja kehonhallintaa. Osaamista ja tietotaitoa kehitetään käytännön harjoitteiden lisäksi eri aiheista pidettävillä teorialuennoilla, harjoitustehtävillä ja tarpeen mukaan räätälöitävillä kotiläksyillä.


Nyt, pilottivalmennuksen ylitettyä puolivälin, alkaa kovan työn tulokset näkyä täysimääräisesti. Valmennuksen painopiste alkaa siirtyä osallistujien enemmän agilityn rata- ja kilpailusuoritusten hiomiseen ja niin teoriassa kuin käytännössä opittujen taitojen hyödyntämiseen erilaisilla radoilla. Klinikkavalmennusten painopiste väistyy hieman agilityn rataharjoitteiden lisääntyessä. Mutta eivät osa-alueklinikat missään tapauksessa poistu kokonaan, niillä on ratkaiseva merkitys huippusuoritusten rakentamisessa koko koirakon harrastusuran ajan.

Yhtenä tämän vuoden valmennusryhmien uutuutena on ollut asiantuntijavalmentajat eri osa-alueille. Se on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ratkaisuksi. Samalla kun agilityn vastuuvalmentajien näkemykset laadukkasta agilitysuorituksesta ja käytettävistä positiiviseen vahvistamiseen perustuvista valmennusmenetelmistä ovat yhtenevät, puhaltaa koko valmennusjoukkue erinomaisesti yhteen hiileen. Joukon keskuudessa vallitsee erinomainen yhteishenki, jonka kannustavaa treeni-ilmapiiriä ja tietenkin toinen toistaan upeampia kehitystarinoita on upea saada seurata.


Uudet kurssit alkoivat

Viime viikolla alkoivat helmikuun uudet kurssit. NAS-valmennuskeskuksessa riitti vilinää ja vilskettä koko viikon. Oli ilo nähdä runsaasti uusia kasvoja tulossa perehtymään agilityn saloihin mm. Agilityyn valmistavat taidot-, Agilityn perus-, Agilityn jatko- ja rytmitys-, kontakti- ja pujottelukursseilla. Valmennuksesta poistui runsaasti iloisia ja onnellisia koiruleita, joiden omistajien kasvoilla paistoi muikea hymy.

Lauantaina järjestettiin myös uuden Kuntoremontti-kauden alkutestit. Mukana on siinäkin sopiva sekoitus tuttuja kasvoja, ja joukkoon on tullut mukaan sopivasti uutta verta. Mukana on useita osallistujia, jotka ovat ollut mukana ihan alusta asti. Alkutestit sujuivat hyvin. Nyt on saatu mitattua lähtötaso, josta ohjaajien ratasuoritustasoa, kuntoa ja menestystä aletaan kohottaa.


Tervetuloa mukaan kaikki uudet kasvot ja tietenkin myös tutummatkin ohjaajat! Jälleen käynnistyi yksi hieno kausi, jolta on lupa odottaa paljon!


6.2. NAS-kilpailutreenit - ja osallistujien pyynnöstä jälleen 26.3.!

Lauantaina oli vuorossa NAS-kilpailutreenit. Tämä ainutlaatuinen harjoittelukonsepti keräsi reippaan ja innokkaan osallistujajoukon NAS-valmennuskeskukseen lauantaiaamuksi. Alkuun vallitsi hieman kilpailujännityksen virittämä fiilis, joten kilpailunomaisuutta oli näkyvissä niin ohjaajissa kuin koirissakin.

Ensin vuorossa Jari Laitisen suunnittelemat rata, jossa koirakon yhteistyötä mitattiin muutamalla haastavammalla takaakierrolla, esteasettelulla ja vauhdin avulla. Toisena kisaratana oli Teemu Linnan vauhdikkaita ja virtaavia kuvioita. Ne olivat tällä kertaa se helpompi osio. Tai sitten kilpailujännitus oli alkanut jo karista, treeni tehota ja tulokset parantua. Molempia kuitenkin tarvitaan.

Kisasuoritusten jälkeen jäi vielä aikaa hioa radoilta yksityiskohtia. Siinä missä toisen kanssa treenattiin kontaktien suoritusta kisavireessä, otettiin toisen kanssa esteille irtoamista. Muutamat halusivat hioa kisaradalta hampaankoloon jääneitä kuvioita ja muutamien kanssa käytiin läpi ohjauksellisia valintoja. Käytiinpä siinä filosofista keskustelua pujottelu-esteenkin osalta.

Kilpailuharjoituksiin pitävät konseptia onnistuneena:
"Aivan Super treenipäivä - nyt ymmärrän miksi tyypit on niin fiilareissa kotiutuessaan Niinun hallilta! Siihen jengiin voi nyt lisätä yhden väsyneen ja hikisen mutta niiiiin tyytyväisen asiakkaan - ja sen väsyneen (& taitavan) koiran/t"
"Loistava treenipäivä – paljon jäi päähän asiaa! Ja sain nimen "ongelmalleni" = oikea rytmitys. Tästä on hyvä jatkaa! Ja Maaliskuun treeniin on jo ilmoittauduttu!".
"Kiitos minunkin puolestani! Vallan mainiot treenit oli! Hyvät treenit oli, itselleni teki ainakin hyvä kun treenit tehtiin hieman pidemmän kaavan mukaan (vaikka mulla olikin hieman kiire loppupäässä)."
"Kiitokset teille tämän päivän treeneistä, olivat hyvät.", "Kiitos päivän treenistä – olen ihan fiiliksissä, tai siis minä ja koirani ollaan"
"Omasta puolestani supersuuret kiitokset muille kurssilaisille avusta radan "rimannostajina""

Seuraavan kerran tätä ainutlaatuista kilpailuharjoitusta pääsee juoksemaan lauantaina 26.3.2016 klo 13.30-19.30! Puolet paikoista on mennyt vuorokaudessa, joten kannattaa toimia nopeasti. 





Niinu Agility Sport sosiaalisessa mediassa

Jos et ole vielä kuulu Facebook-heimoomme, niin mikset liittyisi iloisen mielen ryhmäämme saman tien? Liittyminen on ilmaista, vapaaehtoista, eikä sido sinua mihinkään!

Niinu Agility Sport on Facebook-sivun lisäksi myös Instagramissa tunnuksella @niinuofficial ja Twitterissä ja tunnuksella @NiinuAgility. Seuraa meitä, niin kuulet uusimmat uutiset ensimmäisenä!

Lähiviikkojen tapahtumia

Lähiaikojen valmennustarjontaamme voit tutustua osoitteessa https://www.niinuagilitysport.com/tulevat-kurssit/.

Jos haluat saada tietoa ensimmäisten joukossa uusista kursseistamme, niin jätä yhteystietosi meille tällä lomakkeella.


Viikon virallinen agilityharjoitus

Vauhtia ja ajateltavaa ohjauslinjoilla sisältää tämän viikon harjoitus. Kontakteilta lähdöissä saa olla tarkkana, samoin kuin muutamien esteiden sijoittelun kanssa.

Jos haluat tulostaa radan, kannattaa se printata PDF-muodossa.


Viikon vinkit ja knopit:


Näillä miettein uuteen viikkoon! Positiivista mieltä ja sylintäydeltä onnistuneita treenejä!

Teemu ja Niinu & NAS valmentajat


 

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu