Kohti rataharjoittelua -kurssi

Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

Kohti rataharjoittelu -kurssilla keskitytään perusesteiden opettelemiseen sekä estefokuksen vahvistamiseen ja ohjaamisen perusteisiin sekä jatketaan Agilityn jatkokurssilla aloitettuja suullisten vihjeiden harjoittelemista ja koiran itsenäistä estesuorittamisen vahvistamista ohjaajan liikkeestä huolimatta. Kurssilla aloitetaan harjoittelemaan ratatyöskentelyn alkeita lyhyillä rataharjoitteilla. Kohti rataharjoittelua -kurssi antaa vahvat perustaidot siirtyä Aloittelevien rataharjoitteku-kurssille, jossa siirrytään isommalle kentälle rataharjoittelun pariin.  

Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla. 

NiinuAgilitySport – onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa! 

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 0 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 0€.

Vastuuvalmentaja

Liisa Summanen Liisa on koulutettavilleen omistautunut valmentaja, jonka vahvuuksiin kuuluu koirakoiden kouluttaminen positiivisin ja koiran omaa aktiivisuutta tukevin menetelmin. Liisa on perehtynyt erityisesti alkeis/alkeisjatko-tason koirakoiden kouluttamiseen. Hän on myös suorittanut oman koiransa kanssa NASfoundations-perusteet mm. valmistavissa taidoissa sekä suuntavihjeissä.

Tunnit
  • Torstai 11.5.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 25.5.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 1.6.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 8.6.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 15.6.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 22.6.2023 18:00-19:00 Takakenttä
  • Torstai 29.6.2023 18:00-19:00 Takakenttä
Hyvin tilaa Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marjo Viljamaa
  • Maanantai 25.9.2023 16:00-17:00 (2 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marjo Viljamaa
  • Tiistai 26.9.2023 17:00-18:00 (2 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Satu Sinisalo
  • Keskiviikko 27.9.2023 20:00-21:00 (2 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Liisa Summanen
  • Perjantai 29.9.2023 19:00-20:00 (2 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marianne Mayer
  • Sunnuntai 24.9.2023 18:00-19:00 (3 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Liisa Summanen
  • Perjantai 29.9.2023 17:00-18:00 (2 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marianne Mayer
  • Maanantai 9.10.2023 20:00-21:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marjo Viljamaa
  • Tiistai 10.10.2023 18:00-19:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Satu Sinisalo
  • Keskiviikko 11.10.2023 17:00-18:00 (9 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marianne Mayer
  • Torstai 12.10.2023 20:00-21:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Liisa Summanen
  • Perjantai 13.10.2023 19:00-20:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi

Kohti rataharjoittelua -kurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn jatkokurssin.

  • Marianne Mayer
  • Sunnuntai 15.10.2023 18:00-19:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu