Keskiviikko 27.9.2023 17:00-18:00
Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.
Kurssilla keskitytään perusesteiden opettelemiseen sekä estefokuksen vahvistamiseen ja ohjaamisen perusteisiin. Mukaan tulevat suullisten vihjeiden opetteleminen, joita ovat mm. hyppyesteellä käytettävät oikea ja vasen –suuntavihjeet, jolloin koira kääntyy hypyltä haluttuun suuntaan ohjaajan antaman suuntavihjeen mukaisesti. Kurssilla harjoitellaan myös koiran itsenäistä estesuorittamista ohjaajan liikkeestä huolimatta.
Kurssi on jatkoa Agilityn alkeistason kursseille. Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla.
NiinuAgilitySport – onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa!
Satu Sinisalo Satu Sinisalo on intohimoinen koiraharrastaja sekä motivoitunut ja perusteellinen kouluttaja. Johdonmukaisuus, oikea asenne ja perusohjaus ovat teemoja, jotka ovat Satulle erityisen tärkeitä ja näkyvät myös hänen tavassaan kouluttaa. Kouluttaessaan Satu soveltaa operantin ehdollistamisen periaatteita.