Aloittelevien rataharjoittelu

Torstai 4.8.2022 16:00-17:00

Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

Ilmoittaudu mukaan

Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kontaktiesteitä ja pujottelua harjoitellaan koirakon tasosta riippuen yksitellen tai radan yhteydessä. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa. Tärkeää on edelleen sinun ja koirasi yhteistyön vahvistaminen ja onnistumisten kautta tulevan motivaation kasvattaminen. Kurssi antaa valmiudet siirtyä viikoittaisiin valmennusryhmiimme.

Kurssi on jatkoa Agilityn alkeisjatko I ja II -kursseille. Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla. Ryhmässä on korkeintaan neljä koirakkoa.

NiinuAgilitySport - onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa!

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 10 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 325.00€.

Ilmoittaudu

Kurssilla on vielä tilaa, ilmoittaudu nopeasti mukaan!

Vastuuvalmentaja

Satu Sinisalo Satu Sinisalo on intohimoinen koiraharrastaja sekä motivoitunut ja perusteellinen kouluttaja. Johdonmukaisuus, oikea asenne ja perusohjaus ovat teemoja, jotka ovat Satulle erityisen tärkeitä ja näkyvät myös hänen tavassaan kouluttaa. Kouluttaessaan Satu soveltaa kouluttaessaan operantin ehdollistamisen periaatteita.

Tunnit
  • Torstai 4.8.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 11.8.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 18.8.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 25.8.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 1.9.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 8.9.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 15.9.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 22.9.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 29.9.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
  • Torstai 6.10.2022 16:00-17:00 Tekniikkakenttä
Yksi paikka jäljellä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Marjo Viljamaa
  • Maanantai 27.6.2022 15:00-16:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 30.6.2022 17:00-18:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 30.6.2022 21:00-22:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Marjo Viljamaa
  • Lauantai 2.7.2022 13:00-14:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Marjo Viljamaa
  • Lauantai 2.7.2022 14:00-15:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Marjo Viljamaa
  • Tiistai 2.8.2022 15:00-16:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu-kurssi

Aloittelevien rataharjoittelu-kurssi

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 4.8.2022 19:00-20:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Aloittelevien rataharjoittelu-kurssi

Aloittelevien rataharjoittelu-kurssi

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 4.8.2022 21:00-22:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Marjo Viljamaa
  • Lauantai 6.8.2022 13:00-14:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Anni Peltoniemi
  • Sunnuntai 7.8.2022 15:00-16:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Anni Peltoniemi
  • Sunnuntai 7.8.2022 16:00-17:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu