Aloittelevien rataharjoittelu

Lauantai 23.10.2021 15:00-16:00

Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kontaktiesteitä ja pujottelua harjoitellaan koirakon tasosta riippuen yksitellen tai radan yhteydessä. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa. Tärkeää on edelleen sinun ja koirasi yhteistyön vahvistaminen ja onnistumisten kautta tulevan motivaation kasvattaminen. Kurssi antaa valmiudet siirtyä viikoittaisiin valmennusryhmiimme.

Kurssi on jatkoa Agilityn perustaidot -kurssille. Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla. Ryhmässä on korkeintaan neljä koirakkoa.

Tervetuloa kokemaan onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa!

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 4 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 126.00€.

Vastuuvalmentaja

Marjo Viljamaa Marjo Viljamaa on aktiivinen niin kouluttajana kuin kisaajana. Hänellä on kokemusta siitä, miten ohjaaja voi kasvaa "harrastelijasta" kisaajaksi. Marjon vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti positiivinen lähestymistapa koulutuksissa. Hänellä on myös vahva visio siitä miten haluaa viedä koirakoita yksilöllisesti eteenpäin, ottaen huomioon yksilölliset tavoitteet.

Tunnit
  • Lauantai 9.10.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
  • Lauantai 16.10.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
  • Lauantai 23.10.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
  • Lauantai 6.11.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
  • Lauantai 13.11.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
  • Lauantai 20.11.2021 15:00-16:00 Tekniikkakenttä
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 28.10.2021 17:00-18:00 (4 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Aloittelevien rataharjoittelu

Aloittelevien rataharjoittelu

Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.

  • Satu Sinisalo
  • Torstai 28.10.2021 20:00-21:00 (4 kertaa jäljellä)
  • 31.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Rataharjoittelu, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu