Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla ja ajoitukset sekä linjat). Tärkeää on edelleen sinun ja koirasi yhteistyön vahvistaminen ja onnistumisten kautta tulevan motivaation kasvattaminen. Kurssi antaa valmiudet siirtyä viikoittaisiin valmennusryhmiimme. (Tällä kurssilla emme keskity konktakti-esteiden ja pujottelun opettamiseen - niitä varten suosittelemme Kontakti/pujottelu- tai muita erikoiseste-kurssejamme).
Kurssi on jatkoa Agilityn jatkokurssille ja Kohti rataharjoittelua -kurssille. Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla. Kurssilla saat yksillöllistä ja laadukasta valmennusta korkeintaan neljä koirakon ryhmässä.
NiinuAgilitySport - onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa!
Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 10 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 360.00€.
Vastuuvalmentaja
Camilla Alikoski Camilla on innostunut ja kannustava agilityvalmentaja ja aktiivinen agilityharrastaja, jolle on valmentajana tärkeää koiran ja ohjaajan välinen sujuva yhteistyö. Hän on suorittanut myös eläintenkouluttajan ammattitutkinnon. Camilla panostaa kouluttaessa hyviin pohjataitoihin, joiden avulla uuden oppiminen on helpompaa. Hän ottaa huomioon erilaiset koirakot yksilöinä ja pyrkii saamaan heille onnistumisia jokaisissa treeneissä. Hänen intohimonsa ovat kaikenlaiset haasteet ja niiden ratkaiseminen. Camillan kouluttaa suomeksi ja englanniksi (also in English).
Tunnit
Tiistai 16.12.2025 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 23.12.2025 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 30.12.2025 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 6.1.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 13.1.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 20.1.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 27.1.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 3.2.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 10.2.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Tiistai 17.2.2026 21:00-22:00 Tekniikkakenttä
Kurssi on täynnä
Aloittelevien rataharjoittelu -kurssi
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Tällä kurssilla jatketaan agilitykoirakon perustaitojen kehittämistä vähitellen kohti radanomaisempaa työskentelyä.
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Alkeisvaiheen perusesteet ovat teille jo tuttuja ja olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti agilityratoja! Harjoitukset koostuvat vaihdellen uusien taitojen opettamiseen tähtäävistä muutaman esteen pätkistä ja vauhdikkaista, suoraviivaisista radoista. Kurssilla syvennetään ohjaustekniikoita ja opetellaan ohjaajan radanlukutaitoa (sopivat ohjaukset, ohjaajan sijoittuminen radalla, ajoitukset sekä linjat).
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.
Evästeasetukset tallennettu
Lataaksesi tämän sisällön, sinun tulee hyväksyä evästeet: {category}.