NiinuAgilitySportin uusi kurssijakso starttaa 15.12. - joko sinä ole ilmoittautunut mukaan?

Hyppytekniikan yksityistunnit

Sunnuntai 9.11.2025 10:00-10:30

Tekniikka, Taitoharjoitteet

Tervetuloa hyppytekniikan yksityistunneille! Yksityistunnit ovat tarkoitettu sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille koirakoille. Agilityssä koiran on tärkeää oppia oikea hyppytekniikka. Oikean hyppytekniikan oppiminen, kehittäminen sekä ylläpitäminen mahdollistaa hyppyjen suorittamisen turvallisemmin ja kuormittaa koiran fysiikkaa vähemmän.

Kouluttajana hyppytekniikkayksäreillä toimii kokenut hyppytekniikkakouluttaja Kati Erholz, joka on opiskelut hyppytekniikkaa Vappu Alatalon opissa. Hyppytekniikkayksärin pituus on 30 min. Hyppytekniikan merkitystä ei voi korostaa liikaa agilityssa, sillä suurin osa agilityradan esteistä on hyppyjä. Esimerkiksi erilaiset tulokulmat ja takaakierrot hypyllle sekä S-linjat hypyt vaativat koiralta oikeanlaista hyppytekniikka ja taitoja, jotta koirasi pystyy suorittamaan hypyt turvallisesti ja puhtaasti. Hyppytekniikan yksityistunnit sopivat niin aloittelijoilla kuin pidempään harrastaneille.

NiinuAgilitySport - onnistumisen elämyksiä koirasi kanssa!

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 1 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 65.00€.

Vastuuvalmentaja

Kati Erholtz

Tunnit
  • Sunnuntai 9.11.2025 10:00-10:30 Tekniikkakenttä
Kurssi on täynnä Hyppytekniikan yksityistunnit

Hyppytekniikan yksityistunnit

Tervetuloa hyppytekniikan yksityistunneille! Yksityistunnit ovat tarkoitettu sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille koirakoille. Agilityssä koiran on tärkeää oppia oikea hyppytekniikka. Oikean hyppytekniikan oppiminen, kehittäminen sekä ylläpitäminen mahdollistaa hyppyjen suorittamisen turvallisemmin ja kuormittaa koiran fysiikkaa vähemmän.

  • Kati Erholtz
  • Sunnuntai 9.11.2025 10:30-11:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 65€ / kerta
  • Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Hyppytekniikan yksityistunnit

Hyppytekniikan yksityistunnit

Tervetuloa hyppytekniikan yksityistunneille! Yksityistunnit ovat tarkoitettu sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille koirakoille. Agilityssä koiran on tärkeää oppia oikea hyppytekniikka. Oikean hyppytekniikan oppiminen, kehittäminen sekä ylläpitäminen mahdollistaa hyppyjen suorittamisen turvallisemmin ja kuormittaa koiran fysiikkaa vähemmän.

  • Kati Erholtz
  • Sunnuntai 9.11.2025 11:00-11:30 (1 kertaa jäljellä)
  • 65€ / kerta
  • Tekniikka, Taitoharjoitteet
Yksi paikka jäljellä Hyppytekniikan yksityistunnit

Hyppytekniikan yksityistunnit

Tervetuloa hyppytekniikan yksityistunneille! Yksityistunnit ovat tarkoitettu sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille koirakoille. Agilityssä koiran on tärkeää oppia oikea hyppytekniikka. Oikean hyppytekniikan oppiminen, kehittäminen sekä ylläpitäminen mahdollistaa hyppyjen suorittamisen turvallisemmin ja kuormittaa koiran fysiikkaa vähemmän.

  • Kati Erholtz
  • Sunnuntai 9.11.2025 11:30-12:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 65€ / kerta
  • Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Hyppytekniikan yksityistunnit

Hyppytekniikan yksityistunnit

Tervetuloa hyppytekniikan yksityistunneille! Yksityistunnit ovat tarkoitettu sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille koirakoille. Agilityssä koiran on tärkeää oppia oikea hyppytekniikka. Oikean hyppytekniikan oppiminen, kehittäminen sekä ylläpitäminen mahdollistaa hyppyjen suorittamisen turvallisemmin ja kuormittaa koiran fysiikkaa vähemmän.

  • Kati Erholtz
  • Sunnuntai 9.11.2025 12:00-12:30 (1 kertaa jäljellä)
  • 65€ / kerta
  • Tekniikka, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu