Valmistavat taidot -kurssi

Keskiviikko 13.12.2023 20:00-21:00

Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet

Mitä pennun kanssa kannattaa harjoitella? Valmistavat taidot -kurssi on ensimmäinen askel agilitypolullamme yhdessä Agilityn alkeet-kurssin kanssa.

Tällä kurssilla pääpaino on iloisen yhteistyön rakentamisessa! Kurssilla harjoittelette ja opitte koiran kanssa harrastamisen kannalta tärkeitä taitoja, joiden avulla jatkossa yhteistyönne sujuu helpommin.

Sujuva yhteistyö auttaa teitä läpi yhteisen polkunne omaksumaan uusia asioita, jolloin myös lajinomaisten taitojen oppiminen on helpompaa ja palkitsevampaa sinulle ja koirallesi.

Kurssi koostuu itsehillinnän, vireenhallinan, leikkimisen ja kehonhallintaa kehittävien temppujen harjoittelusta. Samalla pääset kehittämään omia kouluttajan taitojasi! Kurssilla ei opeteta vielä varsinaisia agilityesteitä.

Kurssi sopii erinomaisesti kaikille pennuille, mutta myös vanhemmat koirat ovat lämpimästi tervetulleita, vaikka teille ei ole aikaisempaa yhteistä harrastuskokemusta. Kurssin alaikäraja on 4 kuukautta, jolloin pentu on saanut ensimmäiset rokotukset sekä tehosterokotukset Kennelliiton ohjeistuksen mukaisesti.

Tämän kurssin jälkeen koirakon oppipolku jatkuu Agilityn alkeet-kurssille, jossa lähdetään opettelemaan lajin alkeistaitoja.

Yhden tunnin kesto on 60 min. Se sisältää treenien lisäksi radan muokkausen/purkamisen sekä treeneihin sisäätulon ja poistumisen. 

NiinuAgilitySport - onnistumisen elämykyksiä yhdessä koirasi kanssa!

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 1 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 32.50€.

Vastuuvalmentaja

Satu Sinisalo Satu Sinisalo on intohimoinen koiraharrastaja sekä motivoitunut ja perusteellinen kouluttaja. Johdonmukaisuus, oikea asenne, hyvin opetetut sanalliset vihjeet, perusohjaus ja liikunnallisuus ovat teemoja, jotka ovat Sadulle erityisen tärkeitä ja näkyvät myös hänen tavassaan kouluttaa. Kouluttaessaan Satu kiinnittää huomiota alusta asti koirakon yhteistyön laatuun ja soveltaa koiran opetuksessa positiivisia koulutusmetodeja. Satu kouluttaa suomeksi ja englanniksi (also in English).

Tunnit
  • Keskiviikko 11.10.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 18.10.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 25.10.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 1.11.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 8.11.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 15.11.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 22.11.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 29.11.2023 20:00-21:00 Takakenttä
  • Keskiviikko 13.12.2023 20:00-21:00 Takakenttä
Yksi paikka jäljellä Valmistavat taidot -kurssi

Valmistavat taidot -kurssi

Mitä pennun kanssa kannattaa harjoitella? Valmistavat taidot -kurssi on ensimmäinen askel agilitypolullamme yhdessä Agilityn alkeet-kurssin kanssa.

  • Marjo Viljamaa
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Taitoharjoitteet

  • Tiistai 12.12.2023 17:00-18:00 (1 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Valmistavat taidot -kurssi

Valmistavat taidot -kurssi

Mitä pennun kanssa kannattaa harjoitella? Valmistavat taidot -kurssi on ensimmäinen askel agilitypolullamme yhdessä Agilityn alkeet-kurssin kanssa.

  • Marjo Viljamaa
  • Tiistai 19.12.2023 16:00-17:00 (9 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Valmistavat taidot -kurssi

Valmistavat taidot -kurssi

Mitä pennun kanssa kannattaa harjoitella? Valmistavat taidot -kurssi on ensimmäinen askel agilitypolullamme yhdessä Agilityn alkeet-kurssin kanssa.

  • Satu Sinisalo
  • Keskiviikko 20.12.2023 17:00-18:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Taitoharjoitteet
Lähes täynnä Valmistavat taidot -kurssi

Valmistavat taidot -kurssi

Mitä pennun kanssa kannattaa harjoitella? Valmistavat taidot -kurssi on ensimmäinen askel agilitypolullamme yhdessä Agilityn alkeet-kurssin kanssa.

  • Marianne Mayer
  • Sunnuntai 31.12.2023 17:00-18:00 (9 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu