Agilityn jatkokurssi

Tiistai 28.5.2024 20:00-21:00

Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

Kurssilla keskitytään perusesteiden opettelemiseen sekä estefokuksen vahvistamiseen ja ohjaamisen perusteisiin. Mukaan tulevat suullisten vihjeiden opetteleminen, joita ovat mm. hyppyesteellä käytettävät oikea ja vasen –suuntavihjeet, jolloin koira kääntyy hypyltä haluttuun suuntaan ohjaajan antaman suuntavihjeen mukaisesti. Kurssilla harjoitellaan myös koiran itsenäistä estesuorittamista ohjaajan liikkeestä huolimatta.  

Kurssi on jatkoa Agilityn alkeistason kursseille. Kursseille osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Niinu Agility Sportin valmennukseen, vaan olette voineet oppia vastaavat taidot myös muualla. 

Yhden tunnin kesto on 60 min. Se pitää sisällään koiran treeniajan, toisten kurssilaisten treenien seuraamisen, radan muokkauksen/purkamisen sekä kentälle sisääntulon ja poistumisen.

NiinuAgilitySport – onnistumisen elämyksiä yhdessä koirasi kanssa! 

Kurssin hinta
Tunteja on jäljellä 5 kappaletta, joten koko kurssin hinta on 162.50€.

Vastuuvalmentaja

Marjo Viljamaa Marjo Viljamaa on Niinu Agility Sportin päätoiminen valmentaja, joka on harrastanut yli kymmenen vuotta agilitya paimenkoirarotujen kanssa. Vuosien mittaan hän on saanut koulutuksissaan monipuolista kokemusta erilaisista koiraroduista. Marjo pyrkii olemaan koulutuksissaan tukena koiran sekä ohjaajan taitojen kehittämisessä. Hänen mielestään parasta onkin päästä seuraamaan koirakon polkua alkeista kisaradoille asti. Marjon vahvuuksia kouluttamisessa on luoda harjoitusolosuhteet jokaiselle koirakolle sellaisiksi, missä voi rohkeasti astua epämukavuusalueelle. Aihealueissa Marjo rakastaa opettaa koirille vahvaa estefokusta sekä erikoisesteitä. Kouluttajana hän on läsnäoleva, positiivinen, mutta myös hyvin tarkka. Hallillamme Marjon voi tavata sekä kurssien että valmennusryhmien vedossa. Marjo kouluttaa suomeksi, englanniksi sekä saksaksi (also in English and German).

Tunnit
  • Tiistai 7.5.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 14.5.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 21.5.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 28.5.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 4.6.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 11.6.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 18.6.2024 20:00-21:00 Takakenttä
  • Tiistai 25.6.2024 20:00-21:00 Takakenttä
Yksi paikka jäljellä Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Marjo Viljamaa
  • Maanantai 3.6.2024 18:00-19:00 (4 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Kurssi on täynnä Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Satu Sinisalo
  • Keskiviikko 29.5.2024 17:00-18:00 (5 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Marianne Mayer
  • Torstai 30.5.2024 20:00-21:00 (5 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Marianne Mayer
  • Sunnuntai 2.6.2024 16:45-17:45 (5 kertaa jäljellä)
  • 32.50€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Liisa Summanen
  • Maanantai 29.7.2024 16:00-17:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 34€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Hyvin tilaa Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi

Agilityn jatkokurssi sopii hyvin koirakoille, jotka ovat käyneet Agilityn alkeistason kurssit. Kurssilla saat yksilöllistä ja laadukasta valmennusta neljän koirakon ryhmässä.

  • Marianne Mayer
  • Torstai 1.8.2024 19:00-20:00 (10 kertaa jäljellä)
  • 34€ / kerta
  • Aloittelijoille, Pennuille, Tekniikka, Taitoharjoitteet
Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu