Treeniviikko 38/2015

Treeniviikko 38 - Suomalaista agilitya ja rytmikurssia

Kooikerjhjone Frodo on Suomen ylivoimaisesti menestynein agilitykoira. Sen ohjaaja Jari Suomalainen on siirtynyt aktiiviuransa jälkeen agilitytuomariksi. Hän on tuonut tuomareiden ratasuunnitteluun virkistäviä ajatuksia - kuten kaikki uudet "raitapaidat" tuovat. Usein Jarin vauhdikkailla radoilla joutuu olemaan erittäin tarkkana ohjauslinjojen valinnoissa ja esteasettelun kanssa. Koiran ja ohjaajan perusosaamisen merkitys korostuu. Tämän viikon rata on saanut vaikutteita heidän upean uransa kunniaksi tällä viikolla järjestetyssä Frodo Cupin radoista.

Niin kuin useimmilla kerroilla ratojemme osalta, niitä on hyvä pohtia radan suorittajan - koiran - näkökulmasta. Pyri siis tarjoamaan koirallesi radan jatkumisen kannalta olennainen informaatio jo suoritusvuorossa olevaa estetettä. Näin autat koiraasi valitsemaan optimaaliset etenemislinjat.

Viikon ratapiirroksen, ja siihen liittyvät knopit ja vinkit, löydät tuttuun tapaan kirjoituksen lopusta.

Poimintoja kurssitarjonnastamme

Yksi syyskaudelle uudistuneen kurssitarjontamme kursseista on ollut agilityn rytmityskurssi. Rytmitys on agilityn termeistä yksi laveimmista ja vaikeasti selitettävistä. Tämän vuoksi päätimme järjestää pienen tauon jälkeen kurssin, jossa tätä perusohjaamisen sekä koiran ja ohjaajan välisen yhteistyön oikea-aikaista ja oikeanlaista liikkumista opetettaisiin kiinnostuneille. Kurssi täyttyi nopeasti ja muutamia innokkaimpia jouduttiin siirtämään jonotuslistalle, joten kiinnostusta ja tarvetta tälle tärkeälle aiheelle ilmiselvästi löytyy.

2015-w38_treeniviikko_rytmityskurssi
Esimerkki rytmityskurssin ratapiirroksesta.

 

Rytmityskurssin osallistujien antama palaute on ollut imartelevaa. Sekä kurssin uudelleen järjestämistä että jatko-osaa varten osoitettu kiinnostus on ollut runsasta. Kaikki tämä tuntuu ansaitulta palkinnolta siitä pitkäjänteisestä työstä, jota perusohjauksen kehittämisen ja agilityn valmentamisen yksinkertaistamiseksi on tehty. Mestarivalmentajan sanoja lainaten: "Suurimmat menestykset rakentuvat aina vahvan pohjatyön päälle".

Mutta rytmityskurssi ei suinkaan ole ainoa menestyshaluisten agilityharrastajien perustarjontaan luotu kurssi.

Sosiaalinen media - Instagram ja Twitter

Niinu Agility Sport on nyt mukana Facebook-sivun ja -ryhmän lisäksi myös Instagramissa ja Twitterissä. Joko seuraat meitä?

Tukea menestyvään agilityyn

Lokakuun erikoiskursseille on enää  hajapaikkoja vapaana. Ilmoittautuminen loppuu piakkoin. Tiedossa on mm. paljon toivottu Leena Inkilän Kuumakallet kuriin-kurssi, Lähes kaikkia koiria hyödyttävää Hyppytekniikka-kurssi, jota vetää suitsutettu Mari Sydänmaanlakka. Jos isot kaarrokset radalla vaivaavat, niin käännöskurssi auttaa. Lisäksi järjestetään Mari Mäkelän Vauhti- ja motivointi kurssi, ja paljon muuta!

Tutustu kurssikalenterista monipuolisuudestaan ja laadustaan kiitosta keränneeseen kurssitarjontamme!

Teemakurssit

"Niinulassa" järjestetään joka viikkoa useita erilaisiin teemoihin liittyviä kursseja. Näihin kursseihin liittyvät treeniradat julkaistaan Facebook-ryhmässämme.

Niinu Agility Sportin heimo Facebookissa

Jos et ole vielä kuulu Facebook-heimoomme, niin mikset liittyisi iloisen mielen ryhmäämme saman tien? Liittyminen on ilmaista, vapaaehtoista, eikä sido sinua mihinkään!

Viikkoharjoitus

Jos haluat tulostaa radan, kannattaa se printata PDF-muodossa.

 

2015-w38_treeniviikko

Knoppeja ja vinkkejä tämän viikon radan suorittamiseen:

Hauskoja treenihetkiä!

Viikon agilityharjoitus 48/2022

Tämän viikon harjoitteet pitävät sisällään sekä kääntymisen harjoittelua että s-linjan hyppyjä. Mölliradan alku on valinnainen, voi harjoitella erikoisestettä ensimmäisenä esteenä tai vaihtoehtoisesti lähteä vauhdikkaasti suoraan putkelta. Treeni-iloa!

Viikon agilityharjoitus 47/2022

Viikon harjoitteiden teemoina ovat koirien irtoaminen esteille, lukituksen pitäminen, kokoaminen hypyille sekä ohjaajien liike ja sijoittuminen. Siinä sitä riittääkin treenattavaa :-) Treeni-iloa!

Viikon agilityharjoitus 46/2022

Tämän viikon harjoitteet ovat edellistä viikkoa teknisempiä, ja yksi teemoista onkin kepit. Erilaisia pujottelun sisäänmenoja, poistumisia ja koiran itsenäistä suorittamista, mm. niitä harjoitellaan tällä viikolla. Treeni-iloa!

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Vuh vuh! Tykkäämme kekseistä!

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä (eng. cookies) parantaakseen sivujen toimintaa sekä kerätäkseen kävijätilastoja. Osa verkkopalvelun toiminnoista ei ole käytössä, mikäli et salli evästeiden laatamista.

Evästeasetukset tallennettu