Viikon agilityharjoitus 50/2023
Viikon kuvioista löytyy monenlaisia tehtäviä. Keppiosaamista, erotteluja, irtoamista, mutta myös kääntymisen taidon vahvistamista sekä putkikontrollia unohtamatta. Treeni-iloa!
World Agility Open Championships eli tuttavallisemmin WAO on Greg Derrettin ja Monica Percivalin järjestämä avoin maailmanmestaruuskilpailu. Ne kilpaillaan vuosittain toukokuun puolivälissä. Tämän vuoden tapahtuma on järjestyksessä viides. Tapahtumana WAO eroaa hieman Suomessa totutuista agilitykilpailuista muutamissa kohdin. Kilpailu on avoin sekä rotukoirille että monirotuisille.
Säkäluokkia on neljä:
Kukin maa saa nimetä jokaiseen kilpailuun kolme edustajaa per säkäluokka. Viikonlopun aikana kilpaillaan useista eri mestaruuksista.
Kaikkineensa kilpailua voi luonnehtia erinomaisesti järjestetyksi ja yhdeksi koko agilitygenren hyvähenkisimmistä tapahtumista. Järjestäjät ovat panostaneet kilpailun puitteisiin. Käytössä olevan alustan pohja, esteet ja ratasuunnittelu on tehty tinkimättä koirien turvallisuudesta ja taaten parhaat suoritusedellytykset.
Suomen WAO-joukkueen karsintakilpailut ovat ajoittuneet tavallisesti edellisen vuoden marraskuulle. Joukkueen johtajina ovat toimineet tapahtuman alusta asti Niinu Agility Sportin valmentajakaksikko Teemu ja Niina-Liina Linna. Lisäksi ensimmäisestä WAO:sta asti on ollut mukana avustava joukkueenjohtaja Toni Koutu. Vuoden 2015 joukkueessa on NAS-valmentajien lisäksi mukana kuusi valmennettavaamme viikkoryhmistämme ja/tai FitDog-agilitytiimistä.
Voit seuraa WAO Team Finlandia sosiaalisessa mediassa hashtagilla #waofin. Mikäli olet kiinnostunut liittymään WAO Team Finlandin #HyväHiillos-pöhinään, seuraa Suomen joukkueen virallisia Facebook-sivuja. Muistathan käydä tykkäämässä sivusta :-)!
Suomen joukkueen osallistuja- ja suorituslistat löydät järjestäjän kotisivuilta. Vuoden 2015 joukkueen sponsoreina toimivat ProDog, Nutrolin, Rukka, FitDog, ja Huom!
Viikon kuvioista löytyy monenlaisia tehtäviä. Keppiosaamista, erotteluja, irtoamista, mutta myös kääntymisen taidon vahvistamista sekä putkikontrollia unohtamatta. Treeni-iloa!
Yhteistyö koiran kanssa on koiraurheilussa kaiken A ja O. Agilityssa luottamus ja ymmärrys ohjaajan ja koiran välillä on äärimmäisen tärkeää, jotta ratojen sujuva suorittaminen on mahdollista. Tällä viikolla keskitymme erityisesti koirakoiden yhteistyöhön, ja viikon harjoitteissa teemana ovatkin ohjaajan oikeiden sijaintien löytyminen, hyvät ohjausvalinnat ja sujuvat linjat sekä tarkastelu miten omaa ohjausta voisi vieläkin enemmän koiralleen selkiyttää. Treeni-iloa!
Tämän viikon harjoitteisiin muutama idea on otettu tuomari Marko Mäkelän radalta. Pääteemana ovat putkikontrolli, koiran itsenäinen suorittaminen mm. takaakierroissa ja inneissä, sekä yleensäkin tehtäviin sitoutuminen ohjaajan liikehäiriöstä huolimatta. Treeni-iloa!